| |
ETUSIVU |
|
|
Eduskuntatyö
|
|
Luottamustehtävät |
| |
|
Toimin Romaniasiain
neuvottelukunnan (RONK) puheenjohtajana. Ajankohtaisia
asioita siellä ovat romanipoliittisen ohjelman valmistelu ja
Suomen romanien historian kirjoittaminen. Itse olen
huolissani. Olen huolissani romaninuorten syrjäytymisestä -
monet keskeyttävät jo peruskoulun. Edustan
vihreitä oikeusministeriön vaalirahoitustoimikunnassa. Muita
tehtäviäni löydät täältä. |
|
|
|
| |
Toimin
2005-2007 Euroopan Unionin Sudan-erityisedustajana, ja olin
mukana Darfurin rauhanneuvotteluissa. Olen myös sen jälkeen
toiminut YK:n neuvonantajana rauhanprosessissa. Pidän
edelleen yhteyksiä Darfurin kriisin eri osapuoliin. Sudan
Tribunen kautta alueen tapahtumia voi seurata
päivittäin.
Darfurin
kriisin lisäksi olen samalla alueella seurannut aktiivisesti
Somalian tilannetta. Kirkon
Ulkomaanapu on aktiivinen toimija Somaliassa.
|
|
|
Olen
vuoden 2008 loppuun saakka Helsingin kaupunginvaltuutettuna.
En ole ehdolla syksyn kunnallisvaaleissa, koska eduskuntatyö
ja erilaiset kansainväliset tehtävät eivät anna myöten
täysipainoiselle valtuustotyölle.
Kannatan
pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä, ja haluaisin
Espoon ja Helsingin rantoja kiertämään kansallisen
kaupunkipuiston.
Tutustu
tarkemmin Helsingin
Vihreisiin.
|
|
 |
|
| |
Vuosina
2000-2006 toimin Euroopan vihreiden puheenjohtajana. Tällä
hetkellä Euroopan
vihreä puolue (EGP) valmistautuu eurovaaleihin, jotka
pidetään kesäkuussa 2009.
Nuorilla vihreillä on Euroopassa oma verkostonsa, Federation
of Young European Greens (FYEG).
Keväällä
2008 olin Brasiliassa, Sao Paolossa maailman vihreiden
toisessa kokouksessa. Edelliset kokoukset olivati Australian
Canberrassa 2001 ja Keniassa 2004. Tätä yhteistyötä
koordinoi Global
Green Coordination. Kolumbialaisen vihreän
presidenttiehdokkaan Ingrid
Betancourtin vapauttaminen FARC-sissien kynsistä oli yksi
suuri kesän 2008 kansainvälinen vihreä uutinen. Tapasin
Ingridin vuonna 2001 Canberran kokouksessa.
|
|
| |
Johdin
vuosina 1999-2005 YK:n ympäristöjärjestön
UNEP:n tutkimusryhmiä sota- ja konfliktialueilla: Kosovossa,
Serbiassa, Montenegrossa, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa,
Liberiassa ja Sudanissa.
Vastasin
myös YK:n tekemistä köyhdytetyn uraanin (DU) käyttöä koskevista
kenttätutkimuksista Balkanilla.
UNEP:n ympäristöselvitykset johtivat
saastuneiden maa-alueiden puhdistuksiin, ja usein myös maan
oman ympäristöhallinnon valmiuksein lisäämiseen.
UNEP
jatkaa edelleen työtä myös maailman kriisialueilla.
Uusimmat sotaa ja ympäristöä koskevat selvitykset voit
lukea UNEP:n Post-Conflict
Assessment Branchin sivuilta.
|
|
 |
|
Harrastukset |
| |
Olen
luennoinnut Helsingin
ja Bristolin yliopistoissa kansainvälisestä ympäristöpolitiikasta.
Seuraava luentosarjani Helsingissä on syksyllä 2008.
Olen pitänyt
myös luentoja NATO-koulussa Oberammergaussa
Saksassa sotien ja konfliktien ympäristövaikutuksista
ja ympäristökriiseihin varustautumisesta.
|
|
| |
Harrastuksiini
kuuluu lukeminen – luen mielelläni yhteiskunnallista
kirjallisuutta, historiaa ja elämäkertoja.
Käykääpä muuten joskus Helsingin yliopiston kirjaston Monrepos-salissa
ihmettelemässä, miltä täydellinen kirjasto voi näyttää.
Harrastan
myös vanhoja volkkareita,
mutta se onkin ihan oma tarinansa.... Viimeksi meni
museokatsastuksesta läpi VW kupla vuosimallia 1950....
|
|